sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Eilinen paiva vietettiin Gizan pyramideilla. Aloitettiin kiertaminen Sfinksilta ja Khafren temppelista, josta jatkettiin matkaa naiden vieressa oleviin ylhaisten hautoihin. Taalta kaveltiin Khufun (Keops) pyramidille, jonka vierella on 3 kuningattaren pyramidia. Viimeksi kavin yhdessa sisalla ja nyt otin tahtaimeen sen toisen, joka oli avoinna yleisolle. Kyseessa oli Khufun aidin, Henutsenin pyramidi. Nama pikkupyramidit on siita kivoja, ettei niissa sisalla kayminen vaadi turhan suuria ponnistuksia tukahduttavan kuumassa autiomaassa. Hiki juoksi ihoa pitkin, mutta se johtuu ilman puutteesta enemman kuin kuumuudesta.. kasittaakseni. Taalta jatkettiin kuvaamalla Khufun valtavaa monumenttia hetken ja sitten jatkoimme lahimmaiseen hotelliin (Mena House Oberoi) rauhoittumaan ja juomaan kylmaa kolaa. Tasta sitten taksi "kotiin" ja illalla syomaan loistavaa ja halpaa pastaa Dido'siin.

Tama paiva kaytettiin taas shoppaillen. Ramadan loppuu pian ja taman jalkeen osa kaupoista on kiinni ainakin seuraavat 3 paivaa. Suunnitelmissa oli ostaa kaappiin vetimia, koska ne on Suomessa niin kalliita ja oli mentava tanaan, jotta ainakin nama saan ostettua. Loysin kivat kahvat, joiden hinnaksi tuli kovan tinkaamisen jalkeen n. 18 euroa/48 kpl. Ei paha kun ottaa huomioon, etta Suomessa tallaiset maksaa 2-3 euroa/kpl. Laukkujakin haaviin on jaanyt... talla hetkella saldo on 6 kpl :D

Nyt hetkeksi lepaamaan ja sitten taas pastalle. Salam.

1 kommentti:

Helmisusi kirjoitti...

Ihana seurata matkajuttuja lähes reaaliajassa! Voisinpa olla mukana - tai no, saattaisin läkähtyä helteeseen. :)