maanantai 29. syyskuuta 2008

Tanaan aloitettiin paiva Nile Hiltonista, jossa juotiin.. mina kaltsin, Riitta kahvin. Tasta jatkettiin Kairon kristilliseen.. koptikaupunginosaan. Tarkoitus oli menna Geologiseen Museoon, mutta sita ei etsinnoista ja kyselyista huolimatta loytynyt. Taitaa olla museo, jossa ei normaalisti kukaan kay. Jaatiin sitten tutkiskelemaan alueella olevia kirkkoja ja Huissin hienoa hautausmaata, jossa ei saasteltykaan muistikortteja ja filmeja. Matka taalta takaisin hotellille oli Tuskaisen kuuma. Lampo on tanaan taas kohonnut liki maksimia.. melkein 40 astetta ja liikenne seisoi. Huomiseksi oltiin suunniteltu matkaa Fayyumin keidasta, mutta emme onnistuneet loytamaan sopivaa kuskia, koska huomenna pitaisi Ramadanin loppua. Kukaan ei halua olla kaukana kotoa silloin. Sanoin "pitaisi", koska tamahan riippuu kuusta. Al Muqattanin vuorella on virallinen tutkimuspiste, jossa hallituksen edustajat tarkkailevat kuun tilannetta. Jos se on taysi, Ramadan loppuu ja sitten alkaa armottomat bileet, jotka kestaa 3 paivaa. Tata biletysta mekin meinaamme menna katsomaan Khan el Khalilin basaarialueelle, jossa bileet ovat kuumimmillaan. Keidasreissu saa sitten jaada seuraavaan kertaan, mika ei ole niin paha asia, koska talvella alue onkin parhaimmillaan; jarvessa on vetta ja linnut ovat palanneet.

Nyt miettimaan sotasuunnitelmia talle illalle. Salam.

sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Eilinen paiva vietettiin Gizan pyramideilla. Aloitettiin kiertaminen Sfinksilta ja Khafren temppelista, josta jatkettiin matkaa naiden vieressa oleviin ylhaisten hautoihin. Taalta kaveltiin Khufun (Keops) pyramidille, jonka vierella on 3 kuningattaren pyramidia. Viimeksi kavin yhdessa sisalla ja nyt otin tahtaimeen sen toisen, joka oli avoinna yleisolle. Kyseessa oli Khufun aidin, Henutsenin pyramidi. Nama pikkupyramidit on siita kivoja, ettei niissa sisalla kayminen vaadi turhan suuria ponnistuksia tukahduttavan kuumassa autiomaassa. Hiki juoksi ihoa pitkin, mutta se johtuu ilman puutteesta enemman kuin kuumuudesta.. kasittaakseni. Taalta jatkettiin kuvaamalla Khufun valtavaa monumenttia hetken ja sitten jatkoimme lahimmaiseen hotelliin (Mena House Oberoi) rauhoittumaan ja juomaan kylmaa kolaa. Tasta sitten taksi "kotiin" ja illalla syomaan loistavaa ja halpaa pastaa Dido'siin.

Tama paiva kaytettiin taas shoppaillen. Ramadan loppuu pian ja taman jalkeen osa kaupoista on kiinni ainakin seuraavat 3 paivaa. Suunnitelmissa oli ostaa kaappiin vetimia, koska ne on Suomessa niin kalliita ja oli mentava tanaan, jotta ainakin nama saan ostettua. Loysin kivat kahvat, joiden hinnaksi tuli kovan tinkaamisen jalkeen n. 18 euroa/48 kpl. Ei paha kun ottaa huomioon, etta Suomessa tallaiset maksaa 2-3 euroa/kpl. Laukkujakin haaviin on jaanyt... talla hetkella saldo on 6 kpl :D

Nyt hetkeksi lepaamaan ja sitten taas pastalle. Salam.

torstai 25. syyskuuta 2008

Terveisia Kairosta. Maanantaiaamuna aikaisin tultiin Riitan kanssa ja pienien vastoinkaymisten jalkeen kaikki on mennyt mahtavasti. Vastoinkaymisiksi laskisin ainakin sen, etta kone Prahasta Kairoon oli melkein 2 tuntia myohassa, Riitan matkalaukku ei tullut Kairoon asti ja etta hotellivaraus oli peruuntunut :O No.. eka yo nukuttiin jonkunlaisessa sviitissa ja seuraavana paivana saatiin sama huone, jossa viimeksikin oltiin. Hotellin ainoa parvekkeellinen huone. Riitan matkalakku saapui tiistai-iltana, kiitos siita hotellinomistaja Hebballe.

Tiistai kaytettiin ympariston parempaan tutustumiseen ja shoppailuun.. ostin parit kengat ja pari laukkua. Illemmalla tutustuttiin yhteen Kairon harvoista puistoista; Al Azhar (muistaakseni). Puisto oli todella kaunis ja kuvattiin paljon. Taalta kaveltiin Khan el Khalilin basaariin, jossa olevaan hopeakauppaan vein hiomani kivet.. niista tulee sormuksia ja riipus. Mr. Khalid on varsin mukava kauppamies :)

Keskiviikkona vasta kaytiin ilmoittautumassa Suomen konsulaattiin tai lahetystoon or what ever. Kuultiin etelan rajalla tapahtuneesta kaappauksesta ja muistettiin, etta tallainen muodollisuus oli viela hoitamatta. Konsuli tms. tuli juttelemaan ja muisti meidat edellisesta kerrasta. Kovin moni ei siis vissiin kay siella ilmoittautumassa..? Keskiviikkona jatkettiin pienta shoppailua ja ostin yhden.. yllari yllari.. laukun ja parit housut. Kaytiin myos hakemassa Hebballe kukkia kiitokseksi laukun hoitamisesta. Illalla viela mentiin syomaan Dido's al Denteen, joka on paikallinen halpa pastapaikka. Iso vadillinen savulohikastiketta ja makarooonia ja kokis maksoi about 3 euroa.

Tanaan sitten mentiin Kairo Aquariumiin, joka oli suuren suuri pettymys. Muutama hassu fisu, siina se. Toisaalta.. siella oli luola, jossa oli lepakoita.. ja guanoa! Heh.. jatkoimme myos shoppailua, mutta aika visusti mentiin talla kertaa. Hetki sitten palasimme kaupunkireissulta, jolla kaytiin Hard Rock Cafessa kahvilla ja Nile Hiltonin Jazzup-baarissa kaltsilla. Nyt joku ukkeli norkoo tossa takana mua juttelemaan.... joten.. HeiJJp!

torstai 4. syyskuuta 2008

Päivitystä pitkältä ajalta



Olen ollut saamaton.. surprise. Päivitänpä nyt hiukan tapahtumia sitten viime kerran. 9.8. serkkuni Prinsessa Johanna meni naimisiin Anttinsa kanssa. Tässä kesän kohokohta kaikkineen. Häät oli hauskat, morsian oli kaunis kuin kaunein kukka ja sulhanenkin varsin komea ja piti kauniin ja liikuttavan puheen vaimolleen. Sain myös tietää serkustani uusia juttuja; mm. hän oli aikanaan vahingossa ajanut peräkärry auton takana pitkän matkaa ilman, että huomasi sen olevan autossa kiinni :O Polttareissaan hän oli laskeutunut Rauman vesitornin ulkoreunaa alas köysien varassa.. siis 66,5 metriä! Aika sissi.

Eilen oltiin iskän ja hänen vaimonsa kanssa sienimetsällä. Saldona reilu 2 litraa kantarelleja, about litra suppilovahveroja ja kaksi herkkutattia. Nam. Laitan pari kuvaa metsäretkeltä tähän kunhan kerkeän. Yllättäen hirvikärpäsiä ei nähty kuin yhteensä 4 kpl, joten siinäkin suhteessa retki oli onnistunut. Nähtävästi niitä on toisissa paikoissa satoja ja taas satoja ja toisissa paikoissa ei juuri lainkaan. Onneksi me osuimme sinne "ei lainkaan" -paikkaan. :)

Matkaan aikaa 2 viikkoa... huu..

keskiviikko 23. heinäkuuta 2008







Mynämäki


Noniin. Mukavat pari päivää vietettiin grillaten, leffoja katsellen, jutustellen ja poikien kanssa leikkien. Saunaan ei päästy, koska se oli remontissa ja siksi ei sitten uitukaan. Oli se vesi sen verran kylmää. Käytiin tiistaina.. siis viime viikolla.. vielä Uhlun graniittilouhoksella tutkiskelemassa näkymiä ja täytyy kyllä sanoa, että oli yksi komeimmista paikoista missä olen koskaan Suomessa käynyt. Löysinpa sieltä sitten simpukan fossiilinkin.. tai kiven, jossa on ollut simpukka kiinni joskus. Jos joku saa nyt päähänsä mennä käymään tuolla, sanottakoon vielä, että sinne ei saa mennä :D

Laitan tähän loppuun vielä kuvat pojista kun ne vaan on niin IHANIA! Tai siis.. laitankin ne kuvat seuraavaan postaukseen eli tähän yläpuolelle kun tämä blogisysteemi kuvineen on mulle ihan hepreaa... edelleen.
Pojat siis ylhäältä alas: Nasu, Hemuli ja Nipsu. Kaikki on kiinanharjakoiria; Nasu pitkäkarvainen, Hemuli ja Nipsu nakuja.

maanantai 14. heinäkuuta 2008

Kiireinen loma

Olen ollut lomalla viime viikon ja töihin pitäisi palata torstaina. Ajattelin levätä, tehdä koruja ja päivitellä noita myytäviä koruja, mutta en ole kerennyt mitään. Joka päivälle on ollut ohjelmaa ja vielä olisi monta asiaa mitä olisin halunnut keretä, mutta kun päivien määrä ja tuntien määrä on rajattu, niin ei millään. Äiti olisi tietty halunnut mut käymään ja isänkin kanssa olisi ollut kiva lähteä mökille Kustaviin. En kerennyt. Onneksi kuitenkin tuonne Ruskolle kerkesin.. se nyt oli aivan päällimmäisenä mielessä kuitenkin. Mulla ja Riitalla asuu ihana ystäväpariskunta Mynämäellä kolmen kiinanharjakoiran kanssa, mutta kun meistä kolme tekee vuorotöitä, yhteisiä vapaita on kovin vähän. Nyt kun ollaan koko sakki lomalla vielä hetken, tilanne on pakko hyödyntää ja siksipä lähdenkin tänään sinne. Brita ja Jartsu tulee mua tässä piakkoin hakemaan, sitten koukataan Riitta kyytiin, käydään ostamassa grillattavia ja juotaviakin :) ja mennään katsomaan poikia; Nipsua, Hemulia ja Nasua. Kuvaa varmasti tulee myöhemmin. Illemmalla mennään saunaan, uimaan ja nautitaan Suomen kesästä... satoi tai paistoi! Pihdit, helmet ja hopeat jää kotiin.. nyt rentoudutaan. Taidanpa napata pari punkkupulloa matkaan *ahaa-elämys*.