perjantai 20. kesäkuuta 2008

Juhannusaatto


Työn täyteinen viikonloppu edessä, joten täällä ollaan koneella juhannusaattonakin. Sunnuntaina ostettiin lentoliput Kairoon ja keskiviikkona vahvistui hotellivaraus. Nyt on taas sellainen olo, että ollaan oikeasti lähdössä "kotiin". Niin hassulta kuin se kuulostaakin, niin sellainen olo tulee kun astuu ulos Kairon lentokentän ovesta; Kotona! Nyt pitää tutkia sekä omaa matkaopasta, jonka olen koonnut joitain vuosia sitten, että nettiä ja päättää mitkä paikat tällä kertaa käydään katsomassa. Ne perinteiset, mitkä käydään joka kerta, on Giza ja Sakkara. Näistä molemmista löytyy kuitenkin myös uutta nähtävää. Sakkarassa nyt ainakin Imhotepin museo on katsomatta ja haudoista valitaan muutama uusi myös. Viime kerralla kiva yllätys oli, että Tetin pyramidiin pääsi sisään. Pitää tutkia onko siellä vastaavia paikkoja enemmänkin. Gizassa Khufun (Cheopsin) pyramidissa ei olla vielä oltu sisällä, mutta mahdollisesti se on liian hankalaa ensi kerrallakin... saas nähdä. Menkaure jos on auki, voisi olla yksi mahdollisuus. Khufun kuningattarien pyramideista vain yhdessä ollaa käyty sisällä. Näistä kaksi siis on vielä katsomatta. Gizassa on myös paljon hautoja, joista voisi valita muutaman uuden matkaohjelmaan. Sfinxillä ei olla oltu sitten vuoden 1996, joten se voisi myös nyt olla yksi paikka. Kairossa on faaraokylä, johon on meinattu mennä jos aikaa riittää, mutta jossa koskaan ei olla käyty. Se siis myös ja sen yhteydessä oleva papyrusinstituutti. Kairon geologinen museo ja mahdollisesti myös joku taidemuseo.. ehkä modernin taiteen.. voisi myös olla mahdollisia uusia paikkoja. Suunnitelmissa on myös lähteä päiväretkelle Alexandriaan, jossa pääsisi ainakin uimaan ja jossa tunnelma on enemmänkin Välimeren kuin Egyptin. Aika moni on ihmetellyt miksi aina Kairoon. Siellähän on niin paljon nähtävää, ettei yksi elinikä riitä edes kaikkeen TOSI mielenkiintoiseen saati että näkisi kaiken. Siksi siis taas sinne. Sanottakoon nyt tässäkin vielä vastaus kysymykseen, joka mulle on esitetty varmasti sata kertaa: "Ei, mulla EI ole Egyptissä miestä!"


Juhannuksen kunniaksi väsäsin yhden korunkin.. Kieloja:

2 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Täällä myös yks, jonka juhannus menee töitä tehdessä. Mutta ei se mitään, näkyy sitten mukavasti tilissä. Hyvää juhannusta kuitenkin :)

Koru on kyllä aivan huippu ihana!

Helmeilevä Helise kirjoitti...

Suloiset kielot!! :)

Mulla kun tuo työ- ja vapaa-aika sekoittuvat täysin toisiinsa, niin en osaa kyllä sanoa kumpaako se juhannus oikeastaan oli... ??!! ;)